katselukerrat

maanantai 28. lokakuuta 2013

hei onko muita meitä, maailmaan eksyneitä




Kuvat saattaa taas olla missä järjestykses sattuu, mutta tuskimpa se hirveesti ketää haittaa.. Wunder-baum -kuva otettu viime tiistaina ku lähdin Sakun kans taas Jurvahan. Ensi se oli Seinäjoella yötä ja sitte menin vielä niille lisäksi yöksi. Onhan tuo keskellä viikkoa reissailu vähä raskasta, mutta vaivan arvoosta.





Perjantaina sai taas hengähtää ku viikonloppu alko. Ilta meni aiva kotona, pitkästä pitkästä aikaa. Kauhee masisilta, mutta Saku sitte pelasti sen ku oli tuonu oven taakse mulle ruusuja. Oikeestaan aika saatanan romanttista. Se tuli sitte puoliltaöin meille yöksi, katottiin vissiin vaan leffaa ja sen semmosta.





Lauantaina yhdeksän pintaan ehkä pääsin lähteen kotoa. Ei kauaakaa tullu kylällä, siwaparkis oltua ku jo mentiin Nikon työ. Sielä pienimuotooset autotallikemut. Ittehän koko illan ja koko vitun viikonlopun selvänä. Mutta aika ylpee oon ittestäni ku olin kerranki juomatta, vaikka moni tarjos.





Ei toki hirviästi hiuksia näy, mutta meninpä vetämään lauantaina värinpoiston päähäni. Koskaa ei oo toiminu, mutta nyt tällä kertaa iski kiinni oikeen kunnolla. Oranssithan nuo ny on.. Kattoo ny jos jotaki vielä kehittelis värin suhteen, hetken annan olla näin ku on. En halua rasittaa hiuksia kerralla liikaa..




Ja nyt lähteny viikko taas Seinäjoella käyntiin. Käytiin koulun jälkeen Niinan kans kaupas ja vielä illalla täs isommalla porukalla. Koeviikko alkaa keskiviikkona ja on tullu taas niiiin paljo luettua. Kauhia ressi ku kerran vaan avannu kirjan ja lukenu pari osaa terveystiedon koealueesta. No, kerkiää täs vielä hulluksi tulla myöhemminki.. 




Jos joku haluaa joskus karkkia mulle tuoda, niin tuokaa noita lidlista.. heh

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

and love is all that I need and I found it there in your heart



Aloottelemas pari viikkoa takaperin ja sitte lähdettiin Riippiin. Oli melko mielenkiintoonen ilta..




Karattiin Saran kans asuntolalta ku olis ollu joku huumevalistus. Käytiin turvallisen välimatkan pääs ja oltiin sielä jonki aikaa ennenkö tultiin asuntolalle takaasi. Ruvettiin meikkaamaan ja kuljettiin niinku paremmatki loppu ilta. Hah, oli ihan kivaa. Ja rakkaat kanssaeläjät pelasti meidät pinteesta, olivat laittanu nimilistaan sielä huumehommas meidän nimet ja matkinu vielä käsialaaki, joten meille ei käyny kuinkaa. Kiitoos.







Kissat seuras ku olin kuvailees. Löysin tienposkesta paskaksi menneen tuulilasin, oon toki itte ollu todistaas ku se tippu jostain kuormasta, otin sirpaleista sillon facebookkiin kansikuvan. Nyt tosiaan löysin itte tuulilasin



Käytiin heti syysloman kunniaksi perjantaina Meerin ja Lauran kans moikkaamas vanhaa koulua ja tietenki aina niin ihanaa entistä luokanvalvojaa. 




Uutta, siis kuukauden vanhaa konettani en ookkaa vissiin pahemmin hehkuttanu, mutta siinä se ny on. Taiteelin inanan taustakuvan..


Sitte oli vähä "vahtihommia". Kotona pienimuotoosta maistelua Sakun kans ja samalla katottiin ettei toisen hyväkkään kaverien ansiosta mee mitää paskaksi. Oli kiva ilta olla tollee juomas vaihteeksi ihan kahdestaan




Oon ylpee ittestäni, lenkkeelin melko paljo mun normaaliin liikkumiseen verrattuna ny lomalla. 



Loman aikana käytiin synttäripippaloos Noris, mutta se reissu jäi vähä lyhyeen ku perillä poijat huomas että rengas vähä heikos hapes, nopiaa takaasi kylän maisemiin ja semmosta. Sinä iltana oli vähä draamaa, mutta selvitettyä kaikki..




Ihkuposetusta ja söpöilyä




Laura kävi meidän kodin lähimaastos moikkaamas ja samalla suunniteltiin iltaa. Kylälle jatkettiin myöhemmin. Näki Reettaa pitkästä aikaa ja semmottii.



Innokas matkustaja menossa Vaasaan..



Eilen vähä ryybsinkiä, juomapeliä, seuraa, yllätyksiä, paskaa, kivaa.. Eipä muuta. Loma oli loma meni. Kauemmanki ois voinu jatkua. Täs loma kokonaisuudes, mutta kaikkein pienimmäs muodos. Nyt oon Seinäjoella taas ja odotan erittäin innokkaana huomista koulupäivää.. Jee..


lauantai 19. lokakuuta 2013

me ollaan lomal eikä miehist oo stressii

Noniin heihei rakkaat lukijat ja vittu mitä paskaa. Pientä taukoa havaittavis tämän kirjottelun kans taas vaihteksi.. Mutta syynsä kaikella. Mulla jäi yks tärkiä piuha Seinäjoelle loman ajaks, joten en saa kuvia koneelle. Eikä ne kuvatkaa mitää järkeviä olisi. Mutta siis loma menny ihan kivasti, mitä ny seki pian lusittuna. Ei jaksaasi mennä pian taas kouluhun. Ja niin, mitäs mä ny oon hommaallu nukkumisen lisäksi.. No ainaki korkki on pysyny kiinni, olkaa ylpeitä. Toki seki asia muuttuu ehkä huomenna. Sitte pariin otteeseen oon ollu Jurvas Sakulla jaja mitäs kaikkee.. Yllättävän paljo oon liikkunu tällä viikolla, joka päivä yrittäny käydä jos jonkimoosella lenkillä, paitsi eilen ja tänään. Sakun vika.. Vaikka oli se ny aiva kiva että ekana "lenkkipäivänä" sain herran suostuteltua mukahan. Muuta mä en nyt keksi kirjottaa, kattotaan loman jälkeen paremmin. Laitan kunnolla kuvia ja yritän vähä tarkemmin kertoilla lomasta ja muusta semmosesta. Tämä nyt oli tällänen postaus millä ilmaasin olevani hengis vielä.. Mutta hyvät loman jatkot vielä!

tiistai 1. lokakuuta 2013

edelleen he käsissään, pitää toisen kättä



Pikkuusen ollu taukoa täs taas ja suurimmaks osaksi johtuen lukiojakson alakamisesta. Helevetti, jotenki kauhian rankkaa tuo lukios oleminen. Läksyjä tuloo justiin joka päivä, melkeen joka aineesta. Tunneilla ei vaan jaksais olla, silmät yrittää painua kiinni, tai sitte puhelin on kädes ku ei vaan jaksa kiinnostaa. Äikän tunneilla on aiva mukavaa ku se opettaja vähä omanlaatuunen, höpäjää omiaan ja yrittää jatkuvasti saada porukan nauramahan. Ja tänään oli jo toinen kerta ku kysy sillee "ettekai te kovin pahoon pahastu jos joudunki päästämään teidät vähä aikasemmin?" Ai vähä, puoli tuntia on ihan kiva. 




Mutta niin perjantain, ilmeisesti 20. päivä lähdin asuntolalta kävelemään viiden pintaan, suuntana oli yhden luokkakaverin kämppä. Meillä sellasta pienimuotoosta illanistumista luokan likkojen kesken. Meno tietysti alko justiin silloon vasta ku itte oli lähteny. Piti ehtiä viimeseen Teuvalle lähtevään linkkaa puoli kymmeneksi. Teuvalla alootin itte juomisen mukavan pikku porukan kans piilos. Se on oli vähä omintakeinen ilta, joten ei ehkä siitä sen enempää..




Saran ja minun yölliset seikkailut





Terveystiedon tunnilta jouduttiin mennä kattoon jotain saatanan jalkapallopeliä. Kiinnosti niin paljon, että tiedän tasan tarkkaan kuinka peli on edennyt. Not.





Sitte tämä viime viikonloppu. Lauran kans olin jonki aikaa kylällä, itellä vähä heikohko olo joten en sielä kauaa viihtyny. Mun pienen karkureissun jälkeen mentiin Sakun kans meille. Lauantaina saatiin olla sen kans "lapsenvahtina." Äitee lähti yksiin häihin niin Jennikan touhuja piti jäädä vähä seuraamaan, ku ei isäkää ehtiny sen perään kattoa. Mitä ny katottiin vaan yks leffa ja lähdettiin kasin pintaan kylälle kultapojan kans. Käytiin illan aikana sielä kyllä kolmeen otteeseen ja oma mieliala jotenki laski joka reissun jälkeen. Tai siis emmä osaa selittää. Ei kylällä ollu mitää sellasta mikä ois vaikuttanu jotenki, mutta ehkä vaan olin väsyksis tai muuta vastaavaa. Tai sitte iski laskuhumala..




Keskisellä oltiin sunnuntaina porukootten kans. Sieltä ku päästiin Teuvalle niin äitee lähti viemään mua Jurvahan. Sakun kans kattottiin joku sakia kauhuleffa, löysin keskiseltä useemmanki elokuvan niin aateltiin sitte kattoo se yks + komedia. Oli tarkotus mennä aikasin maata, mutta se sitte vähä venähti ku alettiin puhuu henkeviä siitä leffasta ja kaikesta muusta yliluonnollisesta paskasta. Alko itellä vähä mielikuvitus laukkaamaan, vaikkei yleensä kovin helpolla niin käy. Aamulla heräs sellaseen tunteeseen niinku ei olisi nukkunu koko yönä, mutta niin sitä vaan oltiin taas kuudelta matkalla Jurvan matkahuollolle, tosi pirtiänä. Linkas sai sentään nukkua.




Jotain asuntolakurssi -paskaa sillee maanantain kunniaksi..





Kehittävää kuvailua tunnilla



Mutta siinä oli taas yhdeksi kerraksi asiaa. Syksy on perskele vieköön tullu oikeen kunnolla katukuvaan. Aamuusin on kylymä ja kaikkia vituttaa. Ei aiva, mutta joo.. Minäpä täs lopettelen ja kirjottelen taas ku kiireiltäni ehdin.